eNorssi haki ja sai yhdessä Hämeenlinnan normaalikoulun kanssa Opetushallituksen tukea sosiaalisen median luokkahuonekokeiluihin (Koulu 3.0 - sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa) ja niiden dokumentointiin. Hanke käynnistyi syksyn 2010 aikana ja jatkuu vuoden 2011 loppuun saakka.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Miniläppärit koulun arjessa

Hankimme kouluun viime syksynä kaksi kärryllistä (x14 konetta) minikannettavia, samanlaisia kuin Koulu 3.0 -hankkeeseenkin hankittiin. Miniläppärien myötä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen opetuksessa on monipuolistunut ja tavallaan "vapautunut" mikroluokan kahleista, nyt toiminta on monella tapaa luontevampaa ja simuloi paremmin normaalia arkityöskentelyä.

Parin ensimmäisen opettelukerran jälkeen minikannettava on ollut nopea ja helppo ottaa käyttöön ja on pystynyt lähes kaikkeen, mihin isompaa konetta olemme aiemmin käyttäneet.



Miniläppärit siirrellään paikasta toiseen käyttäen tarkoitukseen hankittuja kärryjä. Kaikille koneille on omat laturinsa kärryssä ja kärrystä lähtee yksi virtapiuha, joka kytketään palautuksen yhteydessä ajastinkellolla varustettuun pistorasiaan. Näin koneet ovat käyttövalmiina aina kärryä lainatessa ja akut eivät kuitenkaan ole jakuvassa latauksessa.

Kärry on osoittautunut mainoksi ja rullaa kevyesti & ylittää pienet kynnyksetkin melko mukavasti! Kärryratkaisun myötä laitteiden liikutteleminen luokasta ja tilasta toiseen on onnistunut hienosti. Kärryn päällä on varauslista, josta kärryn voi varata luokkansa käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti