eNorssi haki ja sai yhdessä Hämeenlinnan normaalikoulun kanssa Opetushallituksen tukea sosiaalisen median luokkahuonekokeiluihin (Koulu 3.0 - sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa) ja niiden dokumentointiin. Hanke käynnistyi syksyn 2010 aikana ja jatkuu vuoden 2011 loppuun saakka.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Problem - solved!

Kokeilin vielä värkkäillä muutama WMM-videon MPEG-kakkosista. Homma hoitui ongelmitta kokoon 640x480 (1 Mbps For Lan). Hiukan tuo aiemmin todettu tarve pienentää kokoa vielä vaivasi, joten voimaantuneena viimeaikaisista onnistumisista kokeilin vielä aiemmin takunneen 720x576 kokoisen videon tekoa WMM:llä. No, tämäkin onnistui, joten ongelmat on nyt ainakin toistaiseksi ohitettu.

Videon työstö pikkukoneella on ihan "normaalin" tuntuista ja sujuvaa. Videon tallentamiseen aikaa on syytä varata hiukan tavallista enemmän, mutta muuten koko paketti toimii ihan kuten pitäisikin!

MPEG-2, äänet, kuva ja MovieMaker!

Tänään päätin taas kokeilla, olisiko tuohon kameran MPEG-2 videon ja Windows MovieMakerin "äänettömyysongelmaan" löydettävissä ratkaisua. Aikani askarreltuani ratkaisu löytyi ja melko helppokin vielä!

Eli MovieMakerissa valitse ylhäältä valikosta "Tools" ja sitten "Options". Seuraavaksi välilehti "Compatibility" ja sieltä ruksi pois kohdasta "Microsoft DTV - DVD Audio...". Tämän jälkeen ohjelma kiinni ja uudelleen auki. Tämä poisti äänen osalta Microsoftin koodekin ja korvasi sen Pixelan koodekilla, mikä toistaa äänet WMM:ssä! Alla pari kuvaruutukaappausta vielä selkiyttämään asiaa.

Eli homma näyttäisi (konditionaali taas kerran!) olevan ratkaistu. Tee edellä mainittu koodekin vaihto WMM:ssä, kameralla normikuvaus hoodeenä, konvertointi MPEGiksi kamerassa ja siirto läppärille - nyt pitäisi kaiken toimia ilman erillisiä konvertointiohjelmia! Yrittänyttä ei laiteta.
















torstai 9. joulukuuta 2010

HD-kamera testissä ja minikone kovilla!

Kuvasin viikolla kokeilumielessä Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden joulunäytöksen HD-kuvana Koulu 3.0 -videokameralla. Tällä kertaa blogissa muutama vastaantullut haaste ja ajatus kokeilusta..

Kamera on hyvä, se täytyy sanoa. Mutta, mutta... Täysi akku tyhjeni hieman yli tunnissa, mikä oli pienoinen yllätys. Olisiko kylmät olosuhteet ja zuumailu ollut syynä. No, nippanappa näytös ehdittiin kuvaamaan loppuun. Kotiin tultuani kokeilin, miten tavallinen telkkariin liitetty DVD-tallennin osaa näyttää ja käyttää HD-kuvaa. Kytkin kameran RCA-liittimillä DVD-soittimeen ja iloiseksi yllätyksekseni kuva löytyi ongelmitta TV-ruudulle. Tv on perus HD-ready, ei Full HD ja DVD ikivanha JVC, joka ei ole HD:stä kuullutkaan. Ainoat miinukset olivat hieman toivottua alhaisempi kuvanlaatu ja oikeassa alakulmassa jatkuvasti näkyvät kelaus yms. painikkeet, jotka "tarttuivat" myös DVD:lle tallentuvaan kuvaan. Sinällään homma toimi kuitenkin niin hyvin, että otinpa samantien pari tuntia videokuvaa harjoittelijoiden tunneista ja poltin heille DVD:t kotiin katseltaviksi - kamera olisi hyvä perusvaruste kaikkiin harjoittelukoulujen luokkiin!

No kokeilinpa sitten HD-kuvan tuontia kameralta minikoneellekin. Tässä kohtaa pikkukone huusi armoa. Tunti HD-kuvaa siirtyi läppärille ripsakassa 2,5 tunnissa... Eli ei kannata ehkä jäädä viereen odottamaan siirron ajaksi... HD -> SD (MPEG-2) konvertointi kannattaa myös tehdä mieluummin kamerassa (-> WEB), tuolloin konvertointiin menee noin videoleikkeen keston verran aikaa, tietokoneella ja ImageMixerillä huomattavasti kauemmin.

torstai 2. joulukuuta 2010

Tuulta päin!

Nyt laitteet ovat todennäköisesti jo saapuneet yksikköönne ja kokeilu voi alkaa. Tehdään tästä porukalla suomen paras yhteisöllisen median hanke!

Sosiaalinen ja yhteisöllinen media mahdollistavat normaalista poikkeavat lähestymistavat asioihin, vaikkapa South Parkin käytön ;-)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Koneet on toimitettu - tarkkaile postiasi ;-)

Postitin tänään Koulu 3.0 koneet. Samalla tuli tutustuttua Itellan palveluihin tarkemmin; lähetin paketit postivakuutettuina särkyvinä lähetyksinä. Postissa neiti kertoi, että hän ottaa laitteet vastuulleen kello 17 asti, jolloin vastuun kuittaa autokuski. Illalla lajittelukeskuksessa sama kuvio toistuu ja seuraava henkilö kuittaa itselleen vastuun. Lopulta koneet ja vastuu siirtynevät kouluihin huomenissa - tänään postitettiin laitteet Raumalle, Turkuun, Kajaaniin, Rovaniemelle, Viikkiin ja Helsingin normaaalilyseolle. Jyväskylän paketti tulee autokyydillä keskiviikkona tai torstaina.

Nyt ei muuta kuin innolla kokeilemaan laitteita! Pistähän postia tai pirauta, jos laitteiden tai ohjelmien kanssa on haasteita.

Ojasta allikkoon...

Sain perjantai-iltapäivällä mikrotueltamme odottamani sähköpostin - Canonin videokameran omat ohjelmat osaavat kääntää HD-kuvan MPEG-2 muotoon, jota Windows Movie Maker osaa toistaa! No tänään pyysin mikrotukea asentelemaan samaisen ohjelmiston omaan minikoneeseeni. Noin neljän minuutin videon konvertointi Image Mixerissä vei 21 minuuttia ja kuva tosiaan näkyi WMM:ssä! No, värkkäsin pikaisesti videon ja aloitin elokuvan tallennuksen koneelle. Perus 640x480 formaatti (video for LAN 1Mbps) vei 32 megaa tilaa ja kuva oli kohtuullista. Aikaa elokuvan tallentamisessa meni vartin verran. Pikkukoneetkin siis jaksavat editoida videota, tosin kiireellä ei kannata editointia aloittaa.

Mutta... Taas se mutta. Tällä kertaa ei tullut lainkaan ääntä! Tämä ei ollut ymmärrettävästi selvinnyt mikrotukihenkilömme kuvatessa tyhjää huonettaan - tuossa videossa kun ei juuri ääntä ollut. Eli paluu Koyoteen on edessä... Tai sitten voi toki editoinnissakin käyttää Canonin ohjelmien mukana tullutta editointiohjelmaa.

Jos keksit hyviä toimintatapoja konvertointiin, laita mailia (mikko.horila@uta.fi). Tässä vaiheessa taidan itse mennä Koyoten varassa.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Formaatit, formaatit, formaatit...

Hetki sitten sain kameran ja tietokoneen juttelemaan. Seuraava vaihe olikin kokeilla toistuuko videomuotoinen tiedosto myös Windows MovieMakerissa (WMM). No kamera tuottaa Quicktime elokuvaa, eli eipä tuokaan suoraan toiminut WMM:ssä. No viikonvaihteen yritys ja erehdys -kokeilujen myötä olin jo koneelle asennellut Free video converterin, jolla kameran tuottamat videot kääntyivät WMM:n ymmärtämään muotoon helposti ja nopeasti tutuilla asetuksilla. Kannattaa ehkä WMM projekteja ajatellen suoraan asettaa kamera tallentamaan 640x480 SD kuvaa - odottamisajat lyhenevät ja tuo on toistaiseksi ihan riittävä taso vaikkapa YouTubeen.

Kokeilut jatkuvat ja kirjoittelen taas lisää kokemuksista. Ja hei, kirjoitelkaa tekin, eli Koulu 3.0 -hankkeen toimijat voivat kommentoida näitä tekstejä tai pyytää blogiin kirjoitusoikeutta osoitteesta mikko.horila@uta.fi.

Ja pikavinkkinä: videon saa helposti ihan blogiinkin asti, mutta blogger rutistaa videon niin tiiviiksi, ettei tuosta saa todellista kuvaa videon laadusta (Blogger tiputti 320x240 kokoon) ja videossa on käytetty osin efektiä "vanha filmi".