eNorssi haki ja sai yhdessä Hämeenlinnan normaalikoulun kanssa Opetushallituksen tukea sosiaalisen median luokkahuonekokeiluihin (Koulu 3.0 - sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa) ja niiden dokumentointiin. Hanke käynnistyi syksyn 2010 aikana ja jatkuu vuoden 2011 loppuun saakka.

tiistai 11. lokakuuta 2011

"Suojakalvo"

Saimme Koulu 3.0:n kakkosvaiheessa hankittua pari tablettia. Intoa täynnä lähdin kuuliaisesti asentamaan näytölle suojakalvoa... No se ei sujunut ihan kuten elokuvissa ja otin kalvon kokonaan irti parin kuplan vuoksi. Tämä oli virhe, kuten kuvasta näkyy... Kun kalvon kertaalleen irroitti, se suorastaan imaisi kaiken leijailevan pölyn. Lopputulos on hirveä :-(

No, uusi kalvo on tilattu ja sitä odotellaan. Tämä bloggaus muuten tulee hankkeen hengessä mobiililaitteelta.

Niin ja vaikka kyse on suojakalvosta, ei se ainakaan sormenjäljiltä suojaa :-)


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kammiovärinää

Niinhän siinä sitten kävi, että aiemmin kuvaamani minikoneen näytön värinät pahenivat terminaalivaiheeseen. Minikone lähti takuuhuoltoon ja katsotaan, kuinka homma etenee. Hiukan pelkään pahinta, koska firma joka laitteet toimitti, ei suinkaan korjaa laitteita. Koneeni siis lähti Tampereelle, josta se todennäköisesti pienen valohoidon jälkeen matkustaa Ruotsiin. Kun sitten Ruotsissa on päätetty onko kone korjaamisen väärti, palannee laite Tampereen kautta "kotiin" tai korvataan uudella.

Tästä päästäänkiin kivan aasinsilla kautta varmuuskopiointiin. Itse olin varmuuskopioinut tunnollisesti minikoneenkin tiedostot ja profiilit ulkoiselle kiintolevylle. No viime viikolla kaipasin erästä tiedostoa, jonka piti löytyä kyseiseltä levyltä. Muuten hyvä, mutta kiintolevyn koneeseen liitettyäni sain imoituksen "Asemaa G, ei ole alustettu, haluatko alustaa levyn?". No en halunnut. Kokeilin samaa asemaa pariin eri koneeseen ja lukuisiin USB-portteihin, ei menestystä. Seuraavaksi olin yhteydessä yliopiston mikrotukeen, joka lupasi ystävällisesti tutkia levyä. Levyneheytys- ja palautusohjelmat väittivät virheellisesti levyn olevan täynnä. Yksi ohjelmista pääsi lopulta sisään, mutta tuloksena oli ainoastaan error-tiedostoja. Loppujen lopuksi levy on formatoitu ja tiedot menetetty. Ja käsissä on epäluotettava ulkoinen kiintolevy.

Niin ja se tarinan opetushan oli tietysti se, että varmuuskopioi tärkeimmät tiedostot useampaan kohteeseen. Ja kokeile toimiiko varmuuskopsut ;-)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Näyttö ”väreilee”

Viimeisen viikon ajan miniläppärini on ollut hieman huomionkipeä. Käynnistäessä koneen ja/tai palauttaessa valmiustilassa näyttö on ”väreillyt” hetken aikaa. Oletteko muut ASUKSEN käyttäjät törmänneet samaan?

Yleensä tuo on kestänyt vain muutamien sekuntien ajan ja loppunut, jos näytön kulmaa hieman muuttaa, eli olisiko jokin lämpöön liittyvä juttu tai sitten ääriasennossa piuhat on tiukalla ;-)

Koitin ottaa väreilystä screenshottiakin muille nähtäväksi, mutta eipä se onnistunut. Taitaa olla niin, että tietokoneen ”mieli” ei värinää havaitse, vaan kuvaruutukaappaus syntyykin oikeastaan siitä, millainen näytön pitäisi olla eikä niinkään siitä, mitä minä oikeastaan näen. Menee aika filosofiseksi... But you know what I mean.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Käyttökokemuksia Koulu 3.0 still-kamerasta


Olen nyt käyttänyt varsin aktiivisesti Koulu 3.0 -hankkeeseen hankittua still-kameraa. Laite on reissannut Lapissa ja Englannissakin - samalla on tullut napsittua materiaalia eNorssin kuvakirjastoa varten. Kamera on osoittautunut laadukkaaksi ja toimintavarmaksi. Ainoa selkeä miinus on ollut akkujen puute, mutta sekin on korjaantunut ostamalla USB-akkulaturi, näin lataaminen onnistuu miniläppärin kautta ja laturi on sopivan pieni reissukäyttöäkin varten.

Ottakaa muuten muutkin ihmeessä paljon kuvia ja jakakaa opetuskäyttöön sopivia samaisen eNorssin kuvakirjaston kautta muillekin opettajille. Ohjeita löydät osoitteesta http://www.enorssi.fi/opetusmateriaalit/kuvakirjasto

Niin ja kyseisellä kameralla otettu kuva komeilee tietysti myös eNorssin etusivulla. Otettu Ylläksellä talvilomalla, sain hyvän tekosyyn pieneen taukoon kavuttuani mustan nousun suksilla ylös ;-)

torstai 10. maaliskuuta 2011

Miniläppärit koulun arjessa

Hankimme kouluun viime syksynä kaksi kärryllistä (x14 konetta) minikannettavia, samanlaisia kuin Koulu 3.0 -hankkeeseenkin hankittiin. Miniläppärien myötä tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen opetuksessa on monipuolistunut ja tavallaan "vapautunut" mikroluokan kahleista, nyt toiminta on monella tapaa luontevampaa ja simuloi paremmin normaalia arkityöskentelyä.

Parin ensimmäisen opettelukerran jälkeen minikannettava on ollut nopea ja helppo ottaa käyttöön ja on pystynyt lähes kaikkeen, mihin isompaa konetta olemme aiemmin käyttäneet.



Miniläppärit siirrellään paikasta toiseen käyttäen tarkoitukseen hankittuja kärryjä. Kaikille koneille on omat laturinsa kärryssä ja kärrystä lähtee yksi virtapiuha, joka kytketään palautuksen yhteydessä ajastinkellolla varustettuun pistorasiaan. Näin koneet ovat käyttövalmiina aina kärryä lainatessa ja akut eivät kuitenkaan ole jakuvassa latauksessa.

Kärry on osoittautunut mainoksi ja rullaa kevyesti & ylittää pienet kynnyksetkin melko mukavasti! Kärryratkaisun myötä laitteiden liikutteleminen luokasta ja tilasta toiseen on onnistunut hienosti. Kärryn päällä on varauslista, josta kärryn voi varata luokkansa käyttöön.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Työtapapankki!

Koulu 3.0-hankkeen ensimmäisten osahankkeiden kuvaukset on nyt julkaistu verkossa eNorssin hankesivuilla. Käy ihmeessä tutustumassa ja poimimassa parhaat ideat. Työtapapankki kasvaa kevään mittaan siten, että vastaavia case-kuvauksia syntyy noin parikymmentä.

>> Case-kuvaukset

Ja hankkeen toimijoille samalla tiedoksi - laskutusohjeet ovat tulossa piakkoin ;-)

perjantai 4. helmikuuta 2011

Podcastit verkossa

Oma Koulu 3.o kokeiluni on nyt toteutettu. Tai yksi niistä, tuleehan noita lisää. Oppilaiden radiojututkin löytyvät nyt verkosta. Myös "miniraportti" osahankkeestani on tänään julkaistu eNorssin hankesivulla.

Tuo Audacity jäi sen verran vaivaamaan, että teemme tuonnempana oppilaiden kanssa uudet äänijutut. Miniläppärin mikki ei oikein tuottanut toivomaani lopputulosta ja editointiaika jäi tällä kertaa myös turhan lyhyeksi. Lopputuloksena äänentasot ja kohinataso olivat kehnot. Eli seuraavalla kerralla ponnistetaan pidemmälle ;-)

Mutta hei, myös epäonnistumiset täytyy myöntää. Ja niistä oppii eniten. Eikö koulussakin open keskeisin tehtävä ole tuottaa oppilaille epäonnistumisen kokemuksia ja auttaa niiden yli?

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Taitoluistelun taikaa

Tämänkertainen bloggaus onkin ajankohtainen, eli liittyy tällä viikolla luisteltuihin taitoluistelun EM-kilpailuihin. Eilen moni jännitti kotikatsomossa Kiiran puolesta, mutta itse olin samaan aikaan Hyvinkään hallissa katselemassa ihan eri kilpailuita... No, toki se Kiirakin tuli tsekattua ja myötäelettyä - olisi ollut jo mielestäni Kiiran vuoro, mutta eipä sittenkään.

Mutta takaisin asiaan. Kassissa oli matkassa HD-videokamera ja yllätys yllätys miniläppäri ;-) No siinä Kiiraa katsellessa värkkäsin samalla kisavideon hiukan nuoremmasta luistelijasta ja hänen suorituksestaan. Kannattaa kurkata - hermot kestivät pykälän paremmin kuin monella maailmanhuipulla Bernissä.

>> Sinin kisavideo 29.1.2011, Hyvinkää, Novice A
>> Sinin omat sivut

Ehkä tässä samalla voisi heittää ajatuksen julkaisemisen avoimuuden suuntaan - koulussa on toki pelattava sääntöjen mukaan, mutta aika monen lapsen vanhemmatkin elävät nykypäivää sosiaalisessa mediassa ja julkaisevat lapsestaan kuvia, videota yms. avoimessa verkossa.

torstai 27. tammikuuta 2011

Videot verkossa

Viime viikolla kirjoittelin mainosprojektista, jossa otimme luokkani oppilaiden kanssa kokeiluun erilaisia kameroita, pyrkimyksenä selvittää, mikä toimii videoprojektissa ja mikä ei.

Yhteenvetona sanottakoon, että kaikilla vaihtoehdoilla (DV-nauhakamera, SD-kortille tallentava HD-videokamera & HD digipokkari) homma onnistuu. Millä kuvio sitten onnistuu parhaiten ja helpoiten? No, sanoisin että hiukan yllättäen vanhalla DV-kameralla jossa on FireWire-liitäntä! Uudet laitteet toimivat kyllä, mutta vaativat opettajalta hiukan enemmän. HD-kuva ei koulun videoprojekteissa ole yleensä keskeistä, itseasiassa on parempi käsitellä video kevyempänä vaikkapa koossa 640x480 tai 720x576, kaikki sujuu nopeammin ja tulos on useimmiten riittävä. Toinen haaste on formaatit - itsekin jouduin hiukan konvertoimaan videoita formaatista toiseen, mutta onneksi paletti oli ennestään selvillä ja aiheeseen liittyviä ohjeita löydät aiemmuista bloggauksista. Kolmas haaste HD-kameralla ja pokkarilla oli useat leikkeet, eli yhden videotiedoston sijaan kamera tekee monta leikettä. Toki tässä on hyvätkin puolensa, mutta oppilaiden kanssa toimiessa vaikkapa kolmenkymmenen eri leikkeen kanssa toimiminen on haaste.

No, tuosta alta löydät tuotokset. Videot ovat oppilaiden ensimmäisiä kosketuksia videomaailmaan ja MovieMakeriin, ensi kerralla saadaan sitten jo enemmän irti... Ja tällä viikolla tehtiinkin sitten Audacityllä radiomainoksia - niitäkin saattaa ilmestyä tänne blogiin tuonnempana.

Valmiit mainokset:

>> MVS6000
>> Parkour-Crocsit
>> Koiran puruluu
>> Super-Reinot
>> Lapinmatka
>>Tutti Frutti Jugurt Splash

torstai 20. tammikuuta 2011

Reippaina käymme rekkain alle...

Päätin hiukan kokeilla jäiden kestävyyttä ja tehdä pienen Koulu 3.0 -henkisen luokkahuonekokeilun aila lailla ex-tempore. Eli käynnistin viime viikolla mainosprojektin; pohdimme mainonnan keinoja ja välineitä, katselimme mainoksia (Googlaamalla löytyy huikeita kasari- ja ysärimainoksia!) ja lopulta päätimme perustaa luokkaan viisi mainostoimistoa.

Tehtäväksiantona oli suunnitella ja toteuttaa mainos, joka julkaistaan YouTubessa. No homma meinasi karahtaa kiville heti alkuunsa open vatsataudin ja kuumeilun myötä, mutta tänään lopulta kuvatiin materiaalit. Tekniikan suhteen otin "hallitun" riskin ja annoin kaikille viidelle ryhmälle täysin erilaiset kamerat... Yksi ryhmistä sai hienon Koulu 3.0 AVCHD-laitteen, yksi digikameran jossa on myös video-ominaisuus ja kolme ryhmää savat perinteiset nauha-DV -kamerat. No tuloksena on siis myös kolmea eri formaattia... MPEG-2, QuickTime ja peruskameroilla MovieMakerin kautta WMV. No, nyt parin tunnin värkkäilyn jälkeen matskut ovat kone(i)lla ja mpegit ja quicktimet on konvertoitu WMV:ksi Koyoten avulla. Myös leikkeet on yhdistetty pötköksi, joten kaikilla ryhmillä on sama tilanne startata työ. Huomenna aloitetaan leikkaaminen, oppilaat saavat samalla ensi kosketukset MovieMakeriin ja eiköhän tuossa äänipuolen kautta päästä myös käsiksi tekijänoikeuskysymyksiin.

Saapa nähdä mitä saammme aikaan, mutta jos ei koita ei voita. Laitan aikanaan videolinkit blogiin - sen verran voi tässä vaiheessa paljastaa, että videoissa seikkaillaan kodin, koulun ja koulunpihan maisemissa. Aiheet vaihtelevat Super-Reinoista ihmepuhelimeen - ja vanha kapula saattaa saada lekasta mainoksessa...

torstai 13. tammikuuta 2011

ASUS pimeni ja palautui...

Aiemmissa blogeissani olen yrittänyt esitellä ideoita ja/tai ratkaisuja ongelmiin ja kehunut laitteita ;-) Nyt kysyisin enemmänkin apua sekä muiden kokemuksia. Onko hankkeen miniläppärit toimineet muualla USB-laitteiden kanssa kivutta? Minulla on pari kertaa viimeisen viikon aikana käynyt niin, että liitettyäni koneeseen ulkoisen kiintolevyn, on kone varoittamatta sammunut! No, uudelleenkäynnistyksen jälkeen kaikki on toiminut kuten pitää. Selitystä en kuitenkaan ole ongelmaan ainakaan vielä löytänyt. Entä te?

tiistai 11. tammikuuta 2011

Miniläppäri rulaa!










Tänään eräs kollegani tuli luokseni oman hienon Sonyn AVHCD-videokameransa kanssa. Pyrkimyksenä oli katsoa video tietokoneella ja apuna oli vain kameran USB-kaapeli. Opehuoneen kone ei suostunut tunnistamaan kameraa.

Itselläni on luokassa neljä konetta, joista yksi on tuo hankkeen miniläppäri. Kone tunnisti kameran heittämällä, asensi tarvittavat ajurit ja voilá, läppäri tunnisti kameran kiintolevyn! Tiedosto oli MTS-muotoinen ja peräti 2Gt suuruinen, mutta pieni ja piskuinen ASUS käynnisti pienen miettimisen jälkeen videon. Video tuli hieman tökkien ja ajattelin kokeilla samaa nopeammalla pöytäkoneellani sekä "isolla" läppärillä. No, lopputuloksena oli se, ettei iso läppäri avannut videota lainkaan ja pöytäkone toisti vain äänen!

Miniläppärit rulaa ;-)

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Audacity - mainio ohjelma Podcasteja varten!

Joululoma kun opella on vain aikaa, ehdin lopulta asentamaan minikoneelle Audacityn. En ole ohjelmaa juurikaan aiemmin käyttänyt, mutta Koulu 3.0 -hankkeeseen ajattelin tehdä oppilaidenkin kanssa jonkinlaisen "ääniprojektin" ja Audacity on tuohon tarkoitukseen mainio ohjelma.
















Hankkeen pikkukoneille on asennettuna Win7 Enterprise, joten ohjelman tuorein "vakaa" versio 1.2.6 ei laitteessa toimi (ainakaan kuten pitäisi). Niinpä asensin 1.3.12-Beta version. Tuo Beta kuullosti muutenkin hyvältä, koska siinä on mukana aiemmasta versiosta puuttuva tuki mm. WMA-tedostomuodolle (sekä mm. AC3, AMR(NB), M4A...). Tämä tosin edellyttää
FFmpeg import/export libraryn tuomista erikseen. Toinen erikseen asennettava palikka, mikä varmasti kannattaa asentaa, on LAME MP3-enkooderi - tämä mahdollistaa MP3-tiedostojen tallentamisen Audacityllä.

Ohjelma-asennukset sujuivat kivutta ja Audacityn kanssa pääsi alkuun nopeasti. Olin myös ilahtunut siitä, että pikkukoneen pikkunäyttö riittää ohjelman kanssa toimimiseen, vaikka käyttäisikin useampaa ääniraitaa - tuolloin vain raitojen korkeus täytää litistää melko pieneksi. Ohjelmalla luonnistuu niin tallentaminen koneen mikin kautta kuin valmiin datan tuominen muualtakin. Oman muutaman tunnin leikkituokioni aikana kokeilin äänittämistä, efektien tuomista Freesoundista, valmiin musiikin tuomista joulupukin kontista löytyneeltä CD:ltä (Tappara on terästä ;-) ja näiden raitojen feidauksia, tasojen säätelyä, efektien käyttöä jne. Ja lopputulos on helppo tallentaa vaikkapa waviksi tai MP kolmoseksi. Eli jakelukin eteenpäin onnistuu helposti ja tuotetut tiedostot myös aukeavat muuallakin. Laitan joskus tuonnempana tuotoksia kokeilumielessä tänne blogiinkin...

Mainioita ohjeita ohjelmaan löytyy mm. Sibelius-akatemian tuottamana ja jos tykkää katsella videomuodossa, niin YouTubeen voi aina luottaa... Varsinainen Audacityn oma ohjemateriaali puolestaan löytyy Sourceforgen sivuilta.

Ei muuta kuin suuntaa osoitteeseen http://audacity.sourceforge.net/ ja asenna itsellesi Audacity - muutaman tunnin kokeilun ja leikkimisen jälkeen ohjelma on aika mukavasti hallussa.